keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Päivä 10 - Ensimmäisiä tietoja

30.Kesäkuuta

Ensimmäisiä tietoja euroopasta on alkanut putoilla sekä radioamatöörien että media välityksellä.
Tietojen mukaan ei keski-euroopasta olisi jäljellä juuri mitään, ainoastaan iso kasa saastunutta hiekkaa. Berliini on tuhoutunut täysin, ja kuolleita arvioidaan olevan , pelkästään berliinissä n. 150-200 miljoonaa, kaikenkaikkiaan keski-euroopassa on kuollut n 800 miljoonaa ihmistä. Loukkaantuneita ja eloonjääneitä on muutamia miljoonia, eli tuho on ollut lähes täydellistä.. lisäksi kaikki itämeren eteläpuolisella alueella olevat maat ovat lähes täysin saastuneita, ja elin kelvottomia. ensimmäiset kelvolliset alueet joilla voi asua ovat alppien eteläpuolella, sekä mustan meren itäpuoelella, ukrainan ja valkovenäjän alueella. Infrastuktuuri on romahtanu, eikä kukaan hallitse tuota maailman suurinta sorakasaa.

Maapallon ilmasto on alkanut jo kylmentyä, johtuen 2000-2500 megatonnin kokonaisräjähdemäärästä. Ensimmäisiä lumisateita on tullut etelä ranskassa, sekä entisen saksa-puolan ja tsekkoslovakian alueilla. Tottakai näitä tietoj on vaikea vielä sisäistää sillä tiedot ovat tulleet itävallan ja bulgarian radioamatööreiltä, ja se mistä he ovat tiedot saaneet, kukaan ei tiedä.

Hallinto on kehottanut ihmisiä varautumaa ennätyskylmään ja lumiseen talveen, ja siihen ettei seuraava kesä iole kovin lämmin, korkeintaan +15 astetta.

Tässä odetellaan edelleen tietoja siitä onko sota jo loppunut, vai onko kyseessä tauko., tai vastaava. myöskään venäjän, aasian ja usa:n tilanteesta ei ole tietoa, koska kaikki yhteydet ovat poikki...

tiistai 20. marraskuuta 2007

Päivä 9 - Erilainen juhannus

26. Kesäkuuta

On vähän hullunkurista että täällä suomessa vietetään keskikesän juhlaa, ja katsellaan - ei juhannuskokkoja, vaan Kaupunkien palamista sodan tuiskeessa. Muutamia suurvaltojen ohjuksia oli harhautunut myös pohjolaan, esimerkiksi ruotsiin ja norjaan, tehden massiivista, joskin paikallsita tuhoa alueella jonne se oli osunut. myöskään suomi ei ollut säästynyt, mutta onneksi aseen koko ei ollut kun 10 kt, joten tuho oli onneksi erittäin vähäistä, ja koska ase laukesi Ahvenanmaan yllä, ei manner suomeen tulut kuin vähäisiä sätilyarvojen kohoamista. Lisäksi pimeys on yllättäen alkanut laskeutua, ja vielä näin keskellä kesää. Lienee valtavien savu ja pölypilvien syytä. Iltaisin kun katselee taivaanrantaa, näkyy punaista kajoa etelätaivaalla, joka kertoo suurista paloista euroopan suurissa, jopa 100 miljoonan asukkaan kaupungeissa.

Kukaan ei ole pystynyt vahvistamaan mihin kaupunkeihin on isketty, tai että mitä tuhoja on tullut, sillä kaikki yhteyden manner eurooppaan ovat poikki. Ainaostaan aasian ja yhdysvaltojen yhteydet tomivat, mutta siellä ei kerrota euroopan tapahtumista, vain japanin tapahtumista.

Ilmeisesti säteilyarvot eivät ole kohonneet niin paljoa että tarvitsisi jatkuvaa suojautumista, sillä viranomaiset ovat vasta seurantavaiheessa, vaikka ahvenanmaasta tulikin ydinjätetunkio.

Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa ei ole asiat aivan yhtä hyvin. Ruotsiin, norjaan ja tanskaan on pudonnut useampia suuria, 100-300 kt:n ydinkärkiä ja etelä-ruotsi, kaakkois-norja ja tanska kokonaisuudessaan ovat valtavien saate ja pölypilvien peittäminä, ja lisäksi ihmisiä on siirrelty naapurimaihin, ja muilla alueilla on annettu suojautumismääräys n. 2 viikoksi...

Tv on ollut pimeänä iskujen alusta alkaen, koska eteläsuomen lähettimet kait kärähtivät EMP pulssien voimasta. Radio ja netti toimivat jotenkin, sillä aasian ja usa:n yhteydet toimivat.
Lisäksi jotkin radioamatöörit ovat saaneet yhteyksiä eurooppaan, ja ovat saaneet jotakin tietoja toisilta harrastajilta. Mutta mitään virallisia tietoja ei tässä vaiheessa ilmeisesti tulekkaan saataville...

perjantai 2. marraskuuta 2007

Päivä 8 - Paine maailmalla kasvaa

25. Kesäkuuta

Paineet maailmalla kasvavat, ja kiina-vietamin joukot etenevät kohti japania huolimatta ehkäisevästä ydiniskusta kiinan suurimpaan kaupunkiin.
Euroopassa on venäjä ottamassa, itä-saksan avustuksella koko berliinin haltuun, raskaita taisteluita käydään pitkin berliiniä. Lisäksi yhdysvallat on toistanut vaatimuksensa siitä että venäjä ja varsovan liitto poistaa kaikki ydinaseet euroopasta. Aika ironista sillä britannia ja usa ovat itse keskittäneet ydinaseistusta atlantille, sekä laivoihin että sukellusveneisiin.

Suomessa ovat viranomaiset ottaneet käyttöön kovennetut hätätila lait jotka antavat poliisille valtuudet tehdä ennaltaehkäiseviä pidätyksiä jotta terrorismi ja muu rikollinen toiminta saadaan kuriin. Lisäksi on tv radio ja tietoliikenneyhteydet valjastettu propagandan levittämiseen, tai uutis/radio lähetyksiä varten. Ainoat lähetykset mitkä tulevat ovat uutiset kerran tunnissa, ja niiden välissä tulee virallisia tiedotteita ja turva ohjeita ihmisille. Suhteellisen tylsä elämä...

Itse olen omasta mielestäni valmistautunut hyvin, sillä minulla on tarvikkeita ja muita tarpeellisia tavaroita kuukausien suojautumista varten, ja lisäksi maakellarista muokattu suoja jossa on ilman suodatus ja tilaa reilusti, 10 henkeä mahtuu mukaan. Lisäksi suoja on heti käytettävissä ja se on varustettu niin että ovi sulkemalla se on käytössä, ja ilmasuodatus alkaa samaan aikaan.

Olen huomannut että kylän raitille on ilmestynyt runsaasti "vieraita" jotka ovat lähteneet kaupunkien hävitystä karkuun tänne maalle. Voisin vaikka väittää ettei nykyisestä yhteyskuntajärjestelmästä ole paljoakaan jäljellä, vaikka varsinasita ydinsotaa ei ole edes tullut vielä, vaan ryöstely, ja paikkojen tahllinen tuhoaminen ovat saaneet aikaan sen että kaupungit ovat kun kuva helvetistä, palaneita taloja ja ruumiita kaduilla. Lisäksi viranomaisten raa´at keinot tekevät kaupungissa olosta vaikeaa, kun koskaan ei tiedä milloin joutuu kuultavaksi..

-------------------------------------------------------------------------------------------------
Hekinen, olin juuri kuulevinani radiosta että saksassa olisi tilanne ryöstäytynyt käsistä, ja sota suurvaltojen välillä olisi alkanut.... Kuunnellaanpas tarkkaan:


".. ja juuri saamamme tiedon mukaan, on venäjä laukaissut suuren määrän ydinkärkiä kohti britanniaa ja ranskaa. Tilanne oli ajautunut jo käsittämättömiin mittasuhteisiin japanin ja kiina-vietnamin sodan takia, ja koska kiina-vietnamin joukot tekivät maihinnousun etelästä japanin saarille, oli usa:n pakko puolustautua etujensa nimissä ja laukaistava massiivinen ydin isku kiinan suuria kapunkeja vastaan. Ydinkärkien yhteisvoimakkuus oli yhteensä 200-400 megatonnia. Ja tämä taas johti siihen että kiinaa tukeva venäjä ja varsovan liitto alkoi puolustautua ja laukaisi n. 100-120 megatonnin suuruisen hyökkäyksen britanniaa ja ranskaa kohti. Tarkemmat tiedot puuttuvat."

Heti tuon jälkeen aloivat sireenit soida, ja sekä tv että radiolähetykset katkesivat. Ilmeisesti EMP oli tuhonnut lähettimiä etelä suomessa... Oli siis aika siirtyä suojaan ja alkaa kuunnella siellä radiota....