torstai 20. joulukuuta 2007

Päivä 17 - Uutisia aavikolta

30.Elokuuta

Eu:n valvonta satelliitti on tehnyt merkillisen havainnon: Siellä euroopan suuressa sorakasassa olisi havaittu jonkinlaista liikettä, ja jalanjälkiä. On vaan perin merillistä kuka siellä voisi liikkua, sillä säteilytasot ovat edelleen huisin korkeita, etttei ilman lyijypukia alueella voinut edes ajatella liikkuvansa. Satelliitin kuvista ei näy kovin tarkkoja tietoja, mutta kulkueita ja jälkiä on mahdollisuus eroittaa kun erittäin tarkkaan katsoo kuvia. Asiaa on pohdittu ja tultu siihen tulokseen ettei satelliitin kuviin oikein voinut luottaa, eli siis epäillään että kuvat ovat vääristäneet jotakin. Tästä syystä lähetetään helikopteri paikan päälle tarkistamaan tilanne. Sekin on merkillistä, että koska tuo aavikko on ehditty jo ympäröidä sähköaidalla, niin miten on mahdollista että sinne olisi päässyt unkeutumaan väkeä ilman että kukaan huomaa asiaa... Lisäksi aavikon keskelle, valkoisen lumen keskelle oli ilmaantunut suuri, n. 150 m halkaisijaltaan olevan harmaa kiekko, jota kukaan ei tiennut että mikä se oli.

Suomessa tilanne eteni ihan normaalilla tavalla, työskentelin elektroniikan parissa päivisin, ja iltaisin seurasin radioamatöörien lähetyksiä kiinnostuneena, ja kirjasin ylös tapahtumia mitä he olivat tehneet.

Huomioitavaa oli että vaikka sodasta ei ollut pitkääkään aikaa, oli valon määrä lisääntynyt jo hieman. Ja tästä johtui myös se että ilma oli lämmennty aavistuksen etteivät kovimmat pakkaset enää yltäneet -50 asteeseen, vaan jäöivät jo 40- -45 asteen tienoille. Toki muutos ei ole iso mutta kuitenkin.

Ei kommentteja: